KJH - RAKKAUDESTA URHEILUUN<br />ESPOOLAINEN NUORISOURHEILUSEURAKJH - RAKKAUDESTA URHEILUUN
ESPOOLAINEN NUORISOURHEILUSEURA

Toimintaa tukemassa Humago. KJH etsii sponsoreita tukemaan nuorten urheilua!

Seura

HC KJH, viralliselta nimeltään KJH-rakkaudesta urheiluun ry, on kesällä 2010 toimintansa aloittanut ja keväällä 2013 rekisteröity espoolainen urheiluseura. Tällä hetkellä ohjelmistoomme kuuluu toimintaa seitsemässä eri matalan osallistumiskynnyksen lajissa.

Seuraa pyöritetään nuorten, noin kaksikymppisten voimin. KJH järjestää toimintaa jäsenten toiveiden mukaisesti, eli hyvin monipuolisesti. Tärkeintä on päästä harrastamaan ja pitämään hauskaa, mukana mahdollisesti tuleva menestys on vain plussaa! Käy lukemassa Länsiväylän juttu KJH:sta täältä.

Seuramme ydinarvoja ovat

-urheilusta nauttiminen ja ennen kaikkea sen tavoitettavuus.

-Emme kerää jäseniltämme jäsenmaksuja ja pyrimme muutenkin pitämään toimintaan osallistuville koituvat kustannukset kurissa.

-Ohjelmistoomme kuuluvat lajit ovat luonteltaan helposti lähestyttäviä emmekä vaadi jäseniltämme pitkäaikaista sitoutumista toimintaan.

-Olemme täysin uudentyyppinen, pönötysvapaa ja nuorisojohtoinen seura sekä aktiivinen toimija alueemme nuorten keskuudessa.

Tule mukaan seuratoimintaan,
jota tehdään aidosti rakkaudesta urheiluun!
Uusimmat KJH:n uutiset löydät Facebook-sivuiltamme!

twitter

Joukkueet

KJH järjestää urheilutoimintaa useissa lajeissa ja joukkueita löytyy monia. Tässä muutama esimerkki joukkueistamme.

Jalkapallo

Salibandy

Futsal

FC KJH Taitokoulu-Akatemia

FC KJH Taitokoulu

FC KJH Puhvelit

FBC KJH Puhvelit

FC KJH Lord Bendtner

FC KJH Lord Bendtner

FC KJH LaPa

FC KJH LaPa

FC KJH Elämäni on vasta takasuoran alussa

FBC KJH Elämäni on vasta takasuoran alussa

Street Hockey

Rullakiekko

Jääkiekko

FC KJH FC KJH Original

HC KJH Original

FC KJH LaPa

KJH Trashers

FC KJH LaPa

HC KJH Pelicans

Onko sinulla toivomus KJH:n uudeksi urheilulajiksi? Lähetä se meille sähköpostitse!


Toimisto

KJH - rakkaudesta urheiluun on espoolainen matalan osallistumiskynnyksen nuorisourheiluun keskittyvä urheiluseura. Ohjelmistoomme kuuluu tällä hetkellä kilpailutoimintaa seitsemässä eri matalan osallistumiskynnyksen lajissa.

Etsimme aktiivisesti uusia jäseniä ja katsomme erityiseksi kohderyhmäksemme alle 20-vuotiaat pääkaupunkiseudulla asuvat nuoret, jotka ovat tällä hetkellä muun urheiluseuratoiminnan ulkopuolella. Näemme urheiluseuratoiminnan parhaaksi tavaksi ehkäistä nuorten syrjäytymistä.

Tavallisessa urheiluseuratoiminnassa on nuorten kannalta lukuisia ongelmia. Pönöttämiseen keskittyvä seurakulttuuri, tuloslähtöinen ajattelumalli sekä usein ehdottoman sitoutumisen vaatiminen ovat kaikki seikkoja, joiden takia 15-25 -vuotiaat nuoret jättäytyvät yhä enenevässä määrin urheiluseura- toiminnan ulkopuolelle. Nämä ongelmat korostuvat erityisesti joukkuelajeissa. Tarve helposti lähestyttävälle ja huolettomalle urheiluseuratoiminnalle on välitön.

KJH - rakkaudesta urheiluun ry syntyi vastaamaan tähän huutoon. Näemme urheilun ennen kaikkea yhteisöllisenä toimintana ja pidämme sen kautta luotuja sosiaalisia suhteita toiminnan arvokkaimpana antina. Joukkuehenki, porukkaan kuulumisen tunne ja yhdessä tekemisen riemu ovat kaikki syrjäytymistä ehkäiseviä sekä hyvinvointia lisääviä tunnetiloja, joita urheilu parhaimmillaan tarjoaa.

Me haluamme tarjota näitä tunnetiloja tavalla, joka on suomalaisessa urheiluseurakentässä ennenkuulumatonta. Emme kerää jäseniltämme jäsenmaksuja, emme vaadi pitkäaikaista sitoutumista toimintaan, emmekä kerää toimintaamme osallistuvilta kohtuuttomia osallistumismaksuja.

Juuri näistä syistä tukesi KJH - rakkaudesta urheiluun ry:lle on erityisen merkityksellinen. Liity KJH - rakkaudesta urheiluun ry:n kannatusjäseneksi tai jäseneksi klikkaamalla sivun vasemmasta reunasta löytyviä bannereita. Mikäli haluat lisätietoa toiminnastamme ota rohkeasti yhteyttä tai tsekkaa Prezi-esityksemme!


Eemin Nuuttila

Eemil Nuuttila | Puheenjohtaja

Seuran puheenjohtajana toimikaudella 2013 toimii linjan rautainen yhdistystoiminnan moniosaaja Eemil Nuuttila. Nuuttilan vastuualueet ovat seuran johtaminen, sekä juridiset ja yhdistystekniset asiat.

Juho Mäki-Lohiluoma

Juho Mäki-Lohiluoma | Toiminnanjohtaja

Seuran toiminnanjohtajana toimii Juho Mäki-Lohiluoma. Mäki-Lohiluoma on ollut KJH:n toiminnassa mukana ensimmäisestä Panelian katusählyturnauksesta lähtien ja johtanut seuran operatiivista toimintaa jo neljän vuoden ajan.

Tatu Tuominen

Tatu Tuominen | Talouspäällikkö

Kirjanpidollisissa asioissa KJH:n toimintaa koordinoi talouspäällikkö Tatu Tuominen. Tuominen on niin ikään toimintaan vahvasti sitoutunut KJH-veteraani, jolta odotetaan paljon niin toimiston kuin kentänkin puolella.

Mikko Toivonen

Mikko Toivonen | PR/Sidosryhmämanageri

KJH:n oma mediaguru on Mikko Toivonen. Toivonen vastaa KJH:n mediayhteyksistä, valokuvauksesta, graafisesta suunnittelusta sekä yhteydenpidosta seuran sidosryhmiin. Ennen siirtymistään KJH:lle Toivonen on työskennellyt yllä mainittujen osaamisalueidensa parissa muun muassa eri verkkomedioissa, mainostoimistoissa ja Yleisradiolla.

Elias Nousiainen

Elias Nousiainen | Urheilu- ja kerhotoimenjohtaja

Urheilu- ja kerhotoimintansa johtamisessa KJH luottaa Elias Nousiaiseen. Jalkapallotaustan omaava espoolainen opiskelija ja valmentaja Nousiainen on todellinen urheilun rakastaja. Pyyteetön työ toimialueemme nuorten keskuudessa on tuottanut myös tulosta ja Nousiainen on saanut nostettua KJH:n kerhotoimintaan viikottain osallistuvien nuorteen määrää merkittävästi.

Nico Nurmikanta

Nico Nurmikanta | Kehonhuoltokoulutus

KJH:n kehonhuoltokoulutuksesta vastaa Nico Nurmikanta. Itse A-junioreiden SM-tasolla kiekkoileva Nurmikanta on ollut mukana toiminnassa heti Panelian matkasta lähtien, ja omaa useamman vuoden valmennuskokemusta.

Yacquub Moalim Ali

Yacquub Moalim Ali | Tapahtumasuunnittelija

FC KJH:n luottomies Yacquub Moalim Ali toimii kaudella 2014 seuran tapahtumasuunnittelijana. Seurajohto odottaa mielenkiinnolla minkälaisia spektaakkeleja Yacquub kerkeää kauden aikana suunnitella ja toteuttaa!

Henrik Kymäläinen

Henrik Kymäläinen | Varapuheenjohtaja

KJH:n varapuheenjohtaja kaudella 2014 on espoolainen urheiluaktiivi Henrik Kymäläinen. Jääkiekko- ja juoksijataustan omaava Kymäläinen toimii lisäksi KJH:n jääkiekkojoukkueen joukkueenjohtajana.

Maija Leppo

Maija Leppo | Varainhankintavastaava

Varainhankintavastaavan haastavan pestin kaudeksi 2014 vastaan otti Maija Leppo. Hänen vastuulleen nousee uusien yhteistyökumppaneiden hankkiminen tukemaan espoolaista nuorisourheilua.

Yhteystiedot


Sähköposti: kjh@rakkaudestaurheiluun.fi
Puhelin: +358 41 546 0606
Yhdistysrekisteritunnus: 210.474

Mikäli kiinnostuit seuran toiminnasta, ota ihmeessä yhteyttä yllä mainittuun sähköpostiin tai puhelinnumeroon. Voit myös ottaa suoraan yhteyttä toiminnanjohtaja Juho Mäkilohiluomaan sähköpostilla j-p.maki-lohiluoma@iki.fi

Mediayhteyksissä pyydämme ottamaan yhteyttä PR-vastaavaamme Mikko Toivoseen osoitteessa mikko@manaatti.fi tai puhelimitse 0432007654

KJH on espoolainen urheiluseura ja järjestää toimintaa lähinnä Espoon alueella erityisesti Tapiolan lähiseuduilla. Käyttämiämme liikuntapaikkoja ovat mm. Tapiolan urheilupuisto, Ratiopharm Areena, Westendipuiston koulu, useat ulkojäät Espoossa sekä Niittykumpu Garden.